Skip navigation
9

Raajan tai raajan osan amputaatio

Ala- ja yläraajassa amputaatioita tehdään silloin, kun raaja tai raajan osa ei ole muilla keinolla parannettavissa tai hoidettavissa. Amputaatiolla voidaan myös estää raajan osassa olevan sairauden tai terveyttä vaarantavan tilan eteneminen. Yleisiä amputaatoiden syitä ovat muun muassa diabetes, tukkeava valtimosairaus, tapaturma, paleltuma, palovamma tai kasvain. Joskus amputaatioon päädytään silloin, kun amputoinnilla ja protetisoinnilla voidaan saavuttaa parempi raajan toiminnallisuuden taso (esimerkiksi synnynnäisesti epämuodostuneet raajat).

Miten amputaatio tehdään?

Amputaatiossa poistetaan leikkaamalla toimintakyvytön, vammautunut tai sairas raajan osa. Amputaatio tehdään sellaiselta korkeudelta, että jäljelle jäävällä raajan osalla on mahdollisimman hyvät edellytykset parantumiselle. Samalla jäljelle jäävä raajan osa eli tynkä pyritään jättämään riittävän pitkäksi, että proteesin käytön mahdollisuudet olisivat mahdollisimman hyvät.

Mitä tapahtuu amputaation jälkeen?

Amputaation jälkeen keskitytään aluksi kivun hoitoon ja turvotuksen hallintaan. Turvotuksen lievittymistä voidaan nopeuttaa kohoasennolla ja kevyellä sidonnalla. Säärityngässä voidaan käyttää myös tyhjiölastaa, joka on tehokas ja helppokäyttöinen apuväline amputaatiotyngän turvotuksen hallintaan. Kun voimakkaimmat kivut ovat lievittyneet, voidaan tynkää alkaa muotouttaa paremmin proteesiin sopivaksi. Muotoutuminen on tarpeen, koska alkuvaiheessa tyngässä on runsaasti turvotusta ja pehmytkudosten sijainti ja muotoilu on leikkauksessa muuttunut. Tyngän muotouttamiseen käytetään tähän tarkoitukseen suunniteltua silkonituppea ja elastista sidettä. Muotouttamisen tavoitteena on saada tyngästä kärkeä kohti oheneva, jolloin proteesin pukeminen ja käyttö helpottuu. Proteesin käyttöön valmistaudutaan jo varhaisessa vaiheessa myös harjoittelemalla fysio- ja toimintaterapeutin ohjauksessa.

Menetetyn raajan tai raajan osan tilalle proteesi

Kun kipu on hallinnassa, tynkä on riittävästi muotoutunut, leikkaushaavassa ei ole ongelmia ja yleinen terveydentila sallii, voidaan protetisointi toteuttaa. Proteesin suunnittelussa ja valmistuksessa huomioidaan amputoidun yksilölliset edellytykset, aktiivisuustaso ja proteesin käyttöympäristö. Proteesin käytön ohjaus ja oikeanlainen harjoittelu (fysioterapia) on erittäin tärkeää. Tynkä sopeutuu vähitellen proteesin aiheuttamaan kuormitukseen, siksi proteesin käyttö täytyy aloittaa lyhyissä jaksoissa ja ohjatusti. Proteesin käyttöä lisätään asteittain tyngän kuormituskeston ja muun edistymisen mukaisesti. Kun proteesin käyttöä on erilaisissa olosuhteissa opeteltu riittävästi, voi arki proteesin käyttäjänä alkaa. Proteesin kanssa liikkumisen ja harrastamisen mahdollisuudet, turvallisuus ja itsenäisyyden taso riippuvat amputoidun yksilöllisistä edellytyksistä. Mikäli proteesin käyttö rajoittaa arjessa selviytymistä tai se koetaan haasteelliseksi, kannattaa tutustua oman paikkakunnan fysioterapiatarjontaan. Össur Finlandin kautta on saatavissa amputaatiokuntoutukseen perehtyneiden fysioterapeuttien palveluita.